Kuukauden päästä tulee kaksi vuotta täyteen Nokia 5610:n kanssa. Kelpo puhelin, epävakautta toki löytyy mutta niinhän kaikista uudemmista ja hintavammista malleista. Liukukannen valinta vähän harmittaa kyllä, turhaa lelukikkailua joka ainoastaan heikentää puhelimen fyysistä kestävyyttä tuntuvasti.
Olen kyllä kohtalaisen vannoutuneesti tottunut tuohon kotimaiseen noksuun, yksi Samsung ja yksi Siemensikin on ollut käytössä mutta loppupeleissä Nokialaisten käyttöliittymät tuntuvat kyllä olevan enemmän omaan makuun.
Ya rly
Kerkesinkin jo mainostamaan tuolla toisessa aiheessa kumisaapastehtaan N81 puhe-elintä, josta napit tippuu kuin spitaaliselta ja korjausoperaatioita on suoritettu niin liikkeessä kuin tee-se-itse pikaliimauksella, mutta on kelvattava. Ei tässä muuta vikaa.
Virallinen Shponglaaja , tiedäthän.
Nokian 5800 XM:n saisi Saunalahdelta suhteellisen edullisesti (11e/kk). Raaskisikohan tuollaista kosketuslelua hankkia :/ Nykyinen kytky päättyy helmikuussa joten uusi luuri voisi olla ajankohtainen. Täytyy ensin ottaa selvää jatkuuko liittymä (ViestiX 3G) voimassa kytkyn jälkeenkin vai päättyykö se. Ja jos ei pääty, voiko sitä halutessaan päättääkään (ei, en ole jaksanut lukea sopimusehtoja (mutta tiedän että jos ihmisiä voi jotenkin rahastaa, ihmisiä rahastetaan)).
Halvemmista kosketusleluista saa toki vihjailla.
Ya rly
Minulla on tällä hetkellä Nokialainen 5200. Uuten en ole vielä toistaiseksi siirtymässä, katsoo joskus ensi vuonna jos tuo kuolee totaalisesti. Kaiuttimissa on jotain vikaa, johtuen varmaan muutamasta putoamisesta, mutta kyllä tuolla selviää.
Kaverini saa aina hänen isältään jonkun vanhahkon N-sarjan puhelimen, tällä hetkellä hänellä on N95. o.O
Elämä on.
Mie haluun että puhelimella voi soittaa ja tekstata ja että siinä on herätyskello (jonka äänen voi vaihtaa), kalenteri ja jonkinlainen laskin ja ajastin. Kamera, kompassi, kalorilaskuri ym. vaan vituttaa.
Itselläni siis Nokia 5140i. Numero tuskin sanoo kenellekään mitään (vaikka osaattehan te guuglettaa), joten täsmennetäänpä, että kyseessä on iskun-, roiskeen- ja pölynkestävä armeijamalli, johon on ympätty turhaa roinaa, kuten äärimmäisen surkea kamera. Aiemmin omistin 5100:n, tämä edeltäjän, ja olin siihen ihan tyytyväinen (paitsi näppäimiin, jotka ovat aivan hirveät) kunnes rikoin sen dramaattisella puhelulla (= itkin kuin nainen, puhelin kastui, näppäimet lakkasivat toimimasta kokonaan). Tämä on lähinnä viilattu versio siitä ja sellaisena siitä pidänkin. Vaihdoin tähän tällä viikolla kuoretkin rikkinäisistä mustista sinisiin ja nyt on kuin olisi kokonaan uusi luuri. o/ Olisin tosin halunnut vihreät, mutta huutonetissä oli vaan siniset. oh well, inget problemet är det. Kirjoitin ruotsista M:n, uskokaa tai älkää.
Ikää tällä on kai joku reilu kolmisen vuotta. Olen vähän miettinyt, josko mahdollisista ylppärirahoista (sehän ei siis ole minulle mikään itsestäänselvyys, saanko edes juhlia tai haluanko lopulta) laittaisin reilun satasen ja hommaisin jonkun kivan ja söpön kapulan, vaikka simpukan, mutta toisaalta... ei minulla ole oikein mitään syytä. Kun en kuitenkaan mitään kytkyjä rupea enkä halua mitään hienoja teknologiaihmeitä (vaikka kosketusnäytöt onkin hienoja *hipel*), sillä rymyämiselläni rikkoisin ne heti, niin miksen voisi muka pitäytyä tässä nykyisessänikin, täysin toimiva kun on? Tämä on vaan jotain länkkärikulttuuripaskaa, että pitäis muka vaihtaa. Enhän minä edes käytä puhelinta paljoa.
Eniten tosin haluaisin 3210:n takaisin, mutta tiedän että kuolisin siihen akunkestoon ja herätysääneen. :D Nykyäänkin vituttaa kun pitää kerran viikossa ladata. Ja herätä. (Useammin kuin kerran viikossa.)
Just so you know, I am running a fever, I have a nasty cough and my sinuses are filled with something I can not even describe. But it was totally worth it!